Halutaan myydä
Ympäristöalan yritys Kemian Palvelu Oy

Kohdenumero FK59234
Hintapyyntö 4 850
Toimiala Ympäristönhuolto
Sijainti Keski-Pohjanmaa
Yrityksemme, - Kemian Palvelu Oy on vuonna 1989 perustettu ympäristöalan yritys. Yritys suuntautui jo 90-luvun alussa teollisuuden ympäristöasioiden hoitoon. Ajan myötä asiakaskunta on muodostunut useilta eri teollisuuden toimialoilta, suurista , keskisuurista ja pienistä yrityksistä.Asiakkaittemme erilaisuus on ollut suuri vahvuus toiminnallemme. Yritykseni toiminta ei koskaan ole ollut yhden kortin varassa.
Kemian Palvelu Oy omassa laboratoriossa valmistui vuosittain noin 120000 analyysiä ja tutkimusta.
Teollisuuden ympäristöasioiden hoitamisen peruskuviot eivät ole vuosikymmenten aikana merkittävästi muuttuneet. Viranomaiset, - siis aluehallintovirastot ja kaupunkien ympäristötoimistot edelleenkin vaativat yrityksiltä erilaisia lupia ja selvityksiä, mittauksia, valvontaa, raportointia.
Yli 30 vuoden historiansa aikana kaikki velvoitteet on hoidettu. Ei maksamattomia veroja eikä laskuja. Yritys on ollut myös AAA - luokassa. Asiakassuhteet ovat pitkiä.

Olet saanut ympäristöalan koulutuksen ja olet kiinnostunut jatkamaan yritystoimintaa, jolla valmiina oma konsepti ja yhteydet asiakaskuntaan. Hintaan sisältyy kahden päivän ilmainen koulutus ympäristöalan liiketoiminnasta.
Kiinnostuitko, - ota rohkeasti yhteyttä.
On hyvä tietää menneisyys, tärkeämpää on puhua tulevaisuudesta!


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Tori ja grillikioski keskellä Kuusamoa

Kuusamon Tori Oy on kuusamolainen yritys, jonka Auno Törmänen perusti vuonna 2010. Perustamisestaan alkaen Kuusamon torista grillipalveluineen tehtiin toimiva kaupungin sydän, jolla sijaitsee toripalveluiden lisäksi perinteinen grillikioski. Tori onkin kehittyvän Kuusamon keskipiste, jonka toritoiminta ja grilli ovat osa kuusamolaisuutta, jota kuusamolaiset ja turistit arvostavat.Kuusamon Tori Oy grilleineen tarjoaa asiakkaille kirjon toritoimintaa ja konstailemattomalla tavalla valmistettuja, perinteisiä g...

Katso lisätiedot

Nopeasti kasvava remonttiliike Helsingissä, joka palvelee monipuolisesti pääkaupunkiseudun alueella

Yhtiö in monipuolisten ja laadukkaiden palvelujen remonttiliike pääkaupunkiseudulla. Hyvät verkostot, ystävällinen palvelu ja vankka kokemus ovat yrityksen valttikortteja. 90 % yritysasiakkaita. Yhtiö urakoi monille toimijoille rakennusliikkeistä yksityisiin kotitalouksiin. Henkilökunnalta löytyy erilaisissa töissä tarvittavat koulutukset ja pätevyydet. Suomalaiset työntekijät, 15 kpl. Ei kiireellisiä investointitarpeita....

Katso lisätiedot

Sähköpotkulautojen vuokraamo, jonka toimintaa voidaan siirtää mihin tahansa kaupunkiin tai maahan

Sähköpotkulautoja on yhteensä 119 kpl. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yritys tuotti yli 60 000 euron liikevaihdon näillä pyörillä Tallinnassa. Halutessasi voit siirtää tämän sähköpotkulautavuokrauksen toiseen kaupunkiin tai maahan. Tässä tapauksessa lisäinvestointeja ei tarvita välittömästi.Ensimmäisen toimintakauden aikana ja ottaen huomioon yleisen ulkoisen ympäristön, liiketoimintatilanne on vakaa ja tarjoaa suuria kehitysmahdollisuuksia. Laajentamiseen ja sähköpotkulautojen määrän lisäämiseen tarv...

Katso lisätiedot

Menestyvä yritys, jonka päätoimiala on kevytmetallirakenteiden projektikohtainen tuotanto ja asennus

Metallikaitoja, portaita, porraskaiteita, metalliaitoja yms. valmistuksessa yritys tarjoaa asiakkailleen ammattitaitoisen konsultointipalvelun, oikean kokonaisen projektiratkaisun sekä tarvittaessa kuljetuksen ja asennuksen. Pääasiakkaita ovat rakennusyritykset sekä jälleenrakennusyritykset, joille yritys teettää metallitöitä alihankintana. Yli 20 toimintavuoden aikana on Viron markkinoiden lisäksi tehty yksityisiä tilauksia ja välitetty valmiita tuotteita Slovakiassa, Saksassa, Norjassa, Turkissa, Ruotsis...

Katso lisätiedot