Halutaan myydä
Pohjanmaan Eläinkeskus

Kohdenumero FK59387
Hintapyyntö 145 000
Toimiala Muu palvelualan yritys
Maakunta tai alue Etelä-Pohjanmaa
Henkilöluku 1,5
Myynnissä nyt vakaan aseman markkinoilla omaava lemmikkihotelli/eläinhoitola. Hoitola on käytössä ympäri vuoden. Merkittävin asiakasryhmä ovat yksittäiset ihmiset, jotka tuovat lemmikkinsä hoitoon.

Suurin osa asiakkaista tulee Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan ja Rannikko-Pohjanmaan alueilta, mutta hoitolan hyvän tunnettuuden vuoksi myös muualta päin Suomesta. Edellä mainitusta johtuen tilojen käyttöaste on erittäin korkea.

Kauppaan kuuluu yrityksen liiketoiminta, asiakasrekisteri, tunnukset, eri markkinointisivustot, domain sekä toimintaan liittyvät kalusteet ja tarpeisto eri eläinlajeille. Eläinten viihtyvyyteen on panostettu runsaasti ja asiakkaat voivat turvallisin mielin jättää sinne lemmikkinsä. Toimitiloihin kuuluvat erilliset tilat koirille ja kissoille, keittiö, turkinhoitotilat ja varastoa. Lisäksi eläinten ulkoiluttamiseen ja vapaaseen liikkumiseen on järjestetty erinomaiset mahdollisuudet. Tilat täyttävät korkeimmatkin vaatimukset niin sisällä kuin ulkona. Tila taipuu perushoitolasta aina hemmotteluhotelliksi. Sijainti on rauhallisella alueella, joten ei ole pelkoa, että ympäristön äänet häiritsisivät eläinasukkaita.

Toiminta tapahtuu isolla tontilla, joka mahdollistaa lisätilojen rakentamisen nykyiseen tai muuhun toimintaan. Tilat täyttävät kaikki energiatehokkuusvaatimukset. Lämmitysmuotona ilma-vesilämpöpumppu. Remonttitarpeita ei ole tiedossa.

Tiloissa voidaan harjoittaa myös oheistoimintaa kuten turkinhoitoa, hierontaa tai alaan liittyvää koulutus- ja jälleenmyyntitoimintaa. Yritystoiminta sopii erittäin hyvin sellaiselle, joka jo nyt on työssään tai harrastuksissaan tottunut käsittelemään eläimiä.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Hemmottelupuoti Orkidea on tunnelmallinen kauneushoitola, joka tarjoaa laajan valikoiman kauneuden, hyvinvoinnin, hemmottelun ja hyvän mielen hoitoja, palveluja ja tuotemyyntiä

Kauneudenhoitolassa on tarjolla laajat kosmetologin palvelut, laitehoidot ja hemmotteluhieronnat. Hoidoissa pääset rentoutumaan ja nauttimaan, sillä Intialainen hoito-osaaminen on osa jokaista hoitoa. laadukkaat tuotteet ja hoitovalikoima, joka vastaa ison kaupungin palveluja. Saatavana ovat: käsi-, kynsi- ja jalkahoidot, kasvohoidot, mesoterapiahoidot, ripsien kestotaivutus, kulmien laminointi, meikit, Pormostar-syvälämpöhoito, hieronta, hemmottelupaketit, vartalon infrapunahoito sekä kauneuden hoitotuotte...

Katso lisätiedot

Yritys, joka tarjoaa palkanlaskutuspalveluita freelancerien ja yritysten välillä

Yhtiön toimialana on palkanlaskentapalveluiden tarjoaminen yrityksille ja yksityishenkilöille.Tärkeimmät palvelut ovat urakoitsijana toimivien yksityishenkilöiden palkkalaskujen jättäminen yrityksille tai valtion laitoksille, työvoimaverojen maksaminen saaduista laskuista sekä palkkion maksaminen työn tekijälle.Palvelu tarjotaan erityisesti kehitetyssä online-ympäristössä. Toiminta perustuu Viron lainsäädäntöön.Yrityksellä on 5 työntekijää, jotka hoitavat perustehtäviä. Joku omistajista hoitaa päivittäisen ...

Katso lisätiedot

Myynnissä on viljanviljelyyn ja metsäalan palveluita tuottavan yrityksen 49% osakepääomasta.

Päätoimialat ovat viljanviljely ja metsätalous. Muita toimintoja ovat maa- ja metsätalous sekä metsätalouden palvelut.Yhtiö omistaa metsä- ja maatalousmaata yhteensä yli 2100 hehtaaria.Vuonna 2024 peltomaan markkinahinta Läänemaalla on 5800 €/ha....

Katso lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikön liiketoiminta

Tämä yritys on tuottanut laadukkaita asumispalveluja kehitysvammaisille jo 30 vuoden ajan.Yrityksen liiketoiminta on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa ja näkymät ovat edelleen suotuisat.Yrityksellä on hyvinvointialueen kanssa sopimukset kehitysvammaisten henkilöiden asumisen tuesta ryhmämuotoisessa asumisessa ja asiakkaan omassa asunnossa sekä lyhytaikaisesta huolenpidosta.Yritys sijaitsee keskeisellä paikalla muiden sotealan toimijoiden yhteydessä.Tässä on toiminnan jatkajalle heti valmis kokonaisuus ed...

Katso lisätiedot