Halutaan myydä
Kotiteollisuutta parhaimmillaan - Kivimäen Puukkopaja
Kohdenumero | FK65105 |
---|---|
Hintapyyntö | Neuvotellaan / Tee tarjous |
Toimiala | Teollisuusyritykset, tuotteiden valmistus |
Sijainti | Etelä-Pohjanmaa |
Terissä raaka-aineina käytetään ruostumatonta- ja hiiliterästä. Kahvoissa visakoivua, luuta, nahkaa, tuohta, messinkiä ja uushopeaa. Yrityksen tuotteita edustaa yksi myyjä, joka haluaisi aloittaa viennin Norjaan, jos jatkaja pystyy kasvattamaan valmistusmääriä. Potentiaalista kertoo se, että yksittäiselle yritysasiakkaalle on tehty jopa tuhannen kappaleen sarjoja lahjoiksi useampana vuotena. Jälleenmyyntiverkostoa pystyy kasvattamaan monikymmenkertaisesti. Messu- ja tapahtumamyynnillä on mahdollista tavoittaa uusia asiakasryhmiä ja ohjata heitä samalla perustettavaan verkkokauppaan. Tällä hetkellä verkkokauppaa ei yrityksellä ole.
Kauppa tapahtuisi liiketoimintakauppana, jossa myydään tuotteiden valmistuskaavat, yrityksen koneet, valmiit ja keskeneräiset tuotteet sekä raaka-ainevarasto, tuotenimi, käyttöoikeudet patentteihin sekä asiakas- ja alihankkijarekisterin tiedot. Lisäksi kauppaan sisältyy perehdytys tuotteiden valmistamiseen. Valmistus voi jatkua nykytiloissa, mutta voidaan helposti siirtää uuteen toimipisteeseen.
Yrityksen konekantaa kuuluu laitteita, jotka on osittain itse kehitetty juuri puukonvalmistusta palveleviksi. Yrityksen kalusto, joka tulee kauppaan:
Puukonpääkutteri eli sorvi,
Puukonpäiden porauslaite,
tupen niittauskone, sähköllä toimiva,
nahkameistikone,
ilmalla toimiva viilapenkki,
vannesaha,
puukonpäiden tasaussirkkeli, kaksiteräinen,
nauhahiomakoneita 3 kpl, puulle ja metallille,
neppikone mekaaninen,
tupen tekoon kaikkiin malleihin, puiset muotopulikat,
ilmakompressori,
puruimuri.
Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kaksi henkilöä – molemmat osa-aikaisesti terveydellisistä syistä.
Viesti lähetetty
Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat
Suosittu vaatteiden ja sisustustuotteiden maahantuoja, jolla oma kauppa sekä verkkokauppa ja useita jälleenmyyjiä
Yrityksellä on useita kiinnostavia toimittajia, joiden tuotteita yritys maahantuo ja myy omassa liikkeessään, verkkokaupassaan sekä useiden jälleenmyyjien kautta. Tuoteperhettä on rakennettu huolella ja sen sisältöä on pikkuhiljaa kasvatettu. Yrityksellä on jo pitkä historia ja se on kyennyt vakiinnuttamaan ja vankistamaan asemiaan markkinoilla....
Katso lisätiedotMyydään hyvin kannattava terveys/liikunta-alan yrityksen liiketoiminta pääkaupunkiseudulla
Tässä on mahdollisuutesi liittyä menestyvään yhteisöön ja omistaa oma terveys- ja hyvinvointialan yritys. Kyseessä on tehokas ja terveyttä edistävä patentoitu menetelmä. Hypoxi -laitteissa yhdistyy kevyt liikunta, ilmanpaine ja lisänä rasvanpolttoa tukeva ruokavalio.Tehokas Liiketoimintakonsepti: HYPOXI on maailmanlaajuisesti tunnustettu ja todistettu konsepti. Asiakkaat näkevät tuloksia nopeasti, mikä tekee sinun liiketoiminnastasi kiinnostavan ja menestyvän.Asiakassegmentit: HYPOXI-hoidot palvelevat moni...
Katso lisätiedotArvostettu perheystävällinen ravintola suuressa ostos- ja viihdekeskuksessa.
Viron suurin pannukakkuravintola, jonka pääkohderyhmä ovat lapsiperheet. Tärkeä osa liiketoimintamallia on erittäin ystävällinen ja perhekeskeinen palvelumalli. Ravintolan pinta-ala on ensimmäisessä kerroksessa 415 m2 ja toisessa kerroksessa noin 140 m2 eli yhteensä noin 650 m2. Vuokrasopimus on voimassa 7.11.2028 asti. 2023 valmistui ravintolan toisen kerroksen juhlasali ja kehitetään juhlapaketteja. Juhlasalin käyttöä on mahdollista lisätä merkittävästi, salia voidaan käyttää myös vakituisten vierailijoi...
Katso lisätiedotMyynnissä pullantuoksuinen kahvila-konditoria Keski-Suomen alueella
Persoonallinen kahvila on luonut mainetta runsaalla ja herkullisella kakku- ja pullavalikoimallaan. Tuoreen pullantuoksu houkuttelee asiakkaita heti aamusta. Tuotevalikoimaan kuuluu myös maittavat suolaiset piirakat, sämpylät, keksit ja pikkuleivät. Kaikki tuotteet leivotaan käsin paikan päällä vankalla ammattitaidolla laadusta ja mausta tinkimättä.Yrityksen keittiössä valmistuu päivittäin vaihtuvaa keittoa, ruokaisia salaattiannoksia ja herkullisia maalaispizzoja.Yrityksen tyylikkäissä kokous- ja ryhmätilo...
Katso lisätiedot