Halutaan myydä
Myynnissä fysikaalinen hoitolaitos Kouvolassa
| Kohdenumero | FK71606 |
|---|---|
| Hintapyyntö | Neuvotellaan / Tee tarjous |
| Toimiala | Terveydenhoito, sosiaaliala |
| Maakunta tai alue | Kymenlaakso / Kouvola |
Kouvolan Valkealassa sijaitseva Valkealan fysikaalinen hoitolaitos hakee jatkajaa nykyisen fysioterapeutin eläköityessä.
Yritys on toiminut 44 vuotta, aluksi kahden fysioterapeutin toimesta.
Tiloissa sijaitsee myös jalkahoitola, jonka toiminta jatkuu edelleen.
Yrityksen myyjä toimii yrityskaupan jälkeen jalkahoitajana liiketiloissa edelleen ja on valmis neuvomaan jatkajaa yrityksen haltuunoton aikana.
Yrityksessä kuntoutetaan tuki- ja liikunta elinsairauksia, ortopedisiä asiakkaita, mahdollisuus toki liittyä mukaan Kelan kilpailuttamaan vaikeavammaisten kuntoutukseen. Myös palveluseteleiden avulla mahdollisuus saada lisäasiakkaita Kymenlaakson Hyvinvointialueelta. Hierontaa kysytään myös paljon ennaltaehkäisyn vuoksi. Valkealan kirkonkylällä sijaitsee mm. kaksi vaikeavammaisten yksikköä.
Yrityksessä ei ole kuntosalia, mutta kaikki fysioterapiaan liittyvät perusvälineet löytyvät. Työ on hyvin itsenäistä ja asiakaskunta on vakiintunutta ja tulee laajalta alueelta.
Yritys on jäsenenä Fysi Partners Finland Oyssä, mistä ohjautuu vakuutusyhtiöiden asiakkaita yritykselle.
Siirtyvää henkilökuntaa ei ole. Yrityksen toimitila on Valkealan kirkonkylällä (n. 50 m2) ja se on myyjän henkilökohtaisessa omistuksessa. Jatkajan on mahdollisuus aluksi vuokrata toimitilaa ja halutessa myöhemmin ostaa sen.
Otathan yhteyttä Birgit Koskela p. 0400 904 965 tai laita yhteydenotto lomakkeen avulla.

Jaa ilmoitus
Viesti lähetetty
Firmakauppa.fi