Halutaan myydä
Ravintola Hillan liiketoiminta ja kalusto Mikkelin keskustassa

Kohdenumero FK514
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Ravintolat, kahvilat
Sijainti Etelä-Savo
Vuonna 2009 ravintolatoimintaamme suunnitellessa päätimme, että teemme tästä neljän vuoden projektin. Nyt tuo aika on kulunut, kuin yhdessä hujauksessa ja on aika pikku hiljaa siirtyä eteenpäin. Ravintolamme sijaitsee kävelykadunvarrella vilkkaiden asiakasvirtojen äärellä. Yksikkö on perustettu vuonna 2010 ja sen toiminnot kattavat lounas ja ala carte palvelut, viikonlopun baaritoiminnan, sekä kaksi kesäterassia kävelykadulla. Ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilökuntamme avuilla palvelumme kysyntä on ollut pienessä kasvussa, jopa vallitsevassa taloustilanteessa. Mikäli olette kiinnostuneita, ottakaa rohkeasti yhteyttä ja saapukaa käymään. Lisätietoja perustoiminnasta löytyy web-osoitteesta www.ravintolahilla.com. Terveisin, Yrittäjät Eero Sinkkonen & Teemu Pulkkinen


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Myydään Koskut Burgerin liiketoiminta kiinteistöineen Jalasjärveltä

Nyt myynnissä loistavalla sijainnilla olevan grillin liiketoiminta sekä kiinteistö tontteineen. Kiinteistö on kooltaan n. 180 m2 ja tontti 2 ha. Liikekiinteistöön on oma liittymä kolmostieltä.Grilli tarjoaa keittolounasta, grilliannoksia, virvokkeita ja tietenkin kahvia makean purtavan kera. Asiakaspaikkoja on sisätiloissa 50 henkilölle ja ulkona terassilta löytyy lisätilaa kymmenelle henkilölle.Tässä on erinomainen tilaisuus vaikkapa yrittäjähenkiselle pariskunnalle lähteä grilliyrittäjäksi. Nykyisellään t...

Katso lisätiedot

Menestyksekäs tuoremarjaliiketoiminta Pohjois-Suomesta etsii jatkajaa

Rekisteröity tuoremarjabrändi Pohjois-Suomesta 33 vuotisella historialla etsii uutta omistajaa. Liiketoimintaan kuuluu 10 vakiintunutta myyntipistettä, asianmukainen kuljetuskalusto, kylmäkontteja, tarvikevarasto sekä sopimukset. Uusi yrittäjä saa vahvan pohjan, jonka varaan on tukeva rakentaa ja kehittää liiketoimintaa edelleen. Tässä on tilaisuus makean tulevaisuuden tahtovalle....

Katso lisätiedot

Kiinteistökehitys Tallinnan lähellä

Hyviä tontteja liike- ja tuotantorakentamiseen Tallinnan keskustan läheltä. Vapaita tontteja 7000 neliötä Tallinnan kehätien ja Tabasalun teknologiakylän vieressä. Erinomainen mahdollisuus kiinteistökehittämiseen. ...

Katso lisätiedot

Myynnissä persoonallinen ja tunnettu ruokaravintola nelostien varrella

Persoonallinen ja hyvämaineinen ravintola sijaitsee nelostien varrella. Ravintolassa on 150 asiakaspaikkaa, anniskeluoikeudet sekä kaksi hyvin varusteltua kokous- / juhlakabinettia.Yritys on ollut samojen yrittäjien omistuksessa vuodesta 1995 alkaen. Tänä aikana yritykselle on muodostunut pitkäaikainen sekä vahva asiakaskunta, joka muodostuu pääsääntöisesti nelostien kulkijoista. Samat asiakkaat palaavat ravintolaan vuosi toisensa jälkeen.Liiketoiminnan jatkaminen onnistuu jouhevasti, sillä ravintolaan on t...

Katso lisätiedot