Halutaan myydä
Kylän keskus Ravintola Susiluola

Kohdenumero FK59384
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Ravintolat, kahvilat
Sijainti Etelä-Pohjanmaa
Henkilöluku 1
Vuodesta 1995 toimineeseen ravintolaan haetaan eläköitymisen vuoksi uutta yrittäjää.

A-oikeudet omaava ravintola on Karijoen kunnassa ainoa lounasruokaa tarjoava yritys. Hyvä ruoka ja viihtyisät tilat ovat taanneet asiakkaiden suosion ja sillä on vakiintunut asiakaskunta. Tällä hetkellä ravintola on avoinna ainoastaan päiväsaikaan. Ravintola on toiminut aiemmin myös iltaisin ja viikonloppuisin ollen mm. seutukunnan suosituimpia karaokelaulupaikkoja. Aukioloaikojen supistamisen syynä on ollut yrittäjän jaksamiseen liittyvät tekijät.

Ravintola sijaitsee keskeisellä paikalla ja sinne on helppo tulla millä kulkuneuvolla tahansa. Tila voidaan myydä tai vuokrata. Ravintolatilan koko on noin 125 k-m2 ja asiakaspaikkoja on sisällä noin 70 ja ulkoterassilla noin 25. Ravintolatilasta löytyy tuolien ja pöytien lisäksi televisio ja valvontakamerat ja biljardipöytä. Tila taipuu helposti myös karaoke- ja muihin live-esiintymisiin.

Keittiö on toimiva ja sen kalustukseen kuuluu mm. jääkaappi, tiskikone, jääpalakone, uuni, pizzauuni, rasvakeitin, parila ja mikro.

Yrityksen myynnin syynä on yrittäjän eläkkeelle siirtyminen. Mahdollisuus on ostaa myös koko kiinteistö. Tontti on iso ja sinne on mahdollista rakentaa vielä omakotitalo. Nykyisessä kiinteistössä on asumismahdollisuus. Tontilla on pieni verstastila, jossa voi tehdä mm. hitsaustöitä.
Voit olla suoraan yhteydessä yrittäjä Marja Stridiin puh. 050 400 1105, [email protected]
tai omistajanvaihdosasiantuntija Jorma Rantaan, puh. 050 593 9739, [email protected]


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Myytävänä pitkän historian omaava menestynyt koneiden ja työlaitteiden myyntiin erikoistunut tukkukauppa

Myytävänä pitkän historian omaava menestynyt maanrakennuskoneiden ja työlaitteiden myyntiin erikoistunut vakavarainen koneliike Etelä-Suomesta. Menestyksekkäiden vuosiemme ansiosta meillä on todella laaja asiakaspohja, joka kattaa koko Suomen.Yrityksen toiminta pohjautuu osaavaan ja motivoituneeseen henkilökuntaan sekä hyvään erikoisalan osaamiseen. Yritys pystyy auttamaan asiakkaitaan teknisesti sekä toimittamaan parhaimmat työkoneet ja laitteet asiakkailleen nopeasti ja luotettavasti. Myynnin lisäksi pal...

Katso lisätiedot

Erittäin kannattava yhtiö, joka on erikoistunut alumiiniprofiileista koostuvien lasijulkisivujen, lasikattojen ja ikkunoiden sekä ovien tuotantoon

Yrityksellä on myyntitiimi, suunnitteluosasto, tuotanto-osasto tuotannolla ja asennusryhmä projektinhallinnalla. Nykyaikaisen konekannan ansiosta yhtiö tarjoaa laajan valikoiman erikoistöitä ja hyvinkin vaativia ratkaisuja. Kaikki järjestelmät on CE-sertifioitu ja niiden U-arvot on testattu. Yhtiön pääasiakkaat ovat yritysasiakkaita sekä Suomessa että Virossa. Yrityksellä on keskimääräistä korkeampi osaaminen erilaisten erityisratkaisujen valmistajana ja yleinen laatutaso on kilpailijoita korkeampi.  Täl...

Katso lisätiedot

Menestyksekäs pitkän historian omaava tekstiiliteollisuuden ja käsityöalan tarvikkeiden maahantuoja

Yritys on pitkään tuottoisasti toiminut, tekstiiliteollisuuden ja käsityöalan tarvikkeiden maahantuoja, joka omaa asiakkaiden luottamuksen ja arvostuksen. Yritys tarjoaa teollisuus- ja yritysasiakkailleen ammattilaiskäyttöön soveltuvia laadukkaita tekstiiliteollisuustuotteita ja -tarvikkeita sekä käsityöpuolelle laadukkaita käsityötarvikkeita. Yrityksellä on pitkän historiansa ansiosta hyvä tunnettavuus ja pitkäaikaiset asiakassuhteet sekä valmistajien edustukset.Nopea ammattimainen palvelu ja laadukkaat t...

Katso lisätiedot

Butchers yökerhon liiketoiminta Helsingin keskustassa myynnissä / vuokrattavana

Tunnettu tasokas yökerho (Butchers) Helsingin keskustassa etsii uutta omistajaa liiketoiminnalle.Uusi yrittäjä pääsee sellaisenaan jatkamaan liiketoimintaa ilman investointitarvetta. Olemassa olevat ammattitaitoiset työntekijät siirtyvät kaupan mukana uuden omistajan palvelukseen ja täten helpottavat liiketoiminnan tehokasta haltuunottoa. Paikka sopii hyvin jo yritystoimintaa harjoittavalle alan toimijalle mutta myös uudelle yrittäjälle. Liiketoiminta myydään tarjousten perusteella! Mahdollista aloittaa li...

Katso lisätiedot