Halutaan myydä
MYYTÄVÄNÄ RAVINTOLA ETELÄ-KARJALASSA

Kohdenumero FK54360
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Ravintolat, kahvilat
Sijainti Etelä-Karjala
Pitkään toiminut ja kulttimaineen saavuttanut Konnunsuon baari on myytävänä. Vehreässä maalaismaisemassa sijaitseva ravintola on paikallisten olohuone, jonne kauempaakin saapuu myös ryhmämatka-asiakkaita nauttimaan hyvästä ruosta ja rennosta ilmapiiristä. Ravintolan lisäksi kiinteistössä on kokoustila sekä saunaosasto, jotka täydentävät perinteistä ravintolaliiketoimintaa. Konnunsuon baarin karaokeillat ovat saavuttaneet maakunnan laajuisen suosion ja tänne tullaan laulamaan kauempaakin. Ympäristö ja kiinteistö mahdollistavat erilaisten tilaisuuksien, vaikkapa pienimuotoisten festareiden järjestämisen.

Ravintolaliiketoiminnan lisäksi on myynnissä myös koko kiinteistö, joka koostuu reilun hehtaarin kokoisesta piha-alueesta sekä asuin- ja liikerakennuksesta. Ravintolan, kokoustilan ja saunan lisäksi rakennuksen toisessa kerroksessa on n. 100 neliön suuruinen, vaikkapa perhekäyttöön soveltuva asunto, joka on remontoitu melko hiljattain. Kaikkiaan rakennuksessa on käyttötilaa n. 355 m2. Salissa on n. 40 asiakaspaikkaa ja terassilla parikymmentä lisää, kokoustilaan mahtuu kerralla kymmenkunta samoin kuin saunaan. Ruoan valmistuskeittiö koneineen ja laitteineen sekä muu ravintolan varustus kuuluvat luonnollisesti kauppaan.

Tässä olisi erinomainen tilaisuus vaikka ammattilaispariskunnalle, jolla on ideoita luoda toimivasta kokonaisuudesta vieläkin toimivampi. Mahdollisuudet luoviin ratkaisuihin ovat tässä paikassa rajattomat.

Lisätietoja ja yhteydenotot
Eira Bekanov-Rastas
0400 719 459
[email protected]


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Korkealaatuisten naistenvaatteiden suunnittelu ja valmistus

Korkealaatuisia naistenvaatteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Yhtiöllä on kaksi tunnettua EU-rekisteröityä tuotemerkkiä. Kaksi kertaa vuodessa uudistuvat mallistot koostuvat tyylikkäistä ja laadukkaista käyttövaatteista arkeen ja juhlaan. Vaatteita myydään pääasiassa Suomessa, Virossa ja Ruotsissa.Massatuotanto valmistetaan vaatetusteollisuudessa alihankinnan muodossa. Lisäksi yrityksellä on myös muuta vaatealan maahantuontia.Yrityksen perusideana on valmistaa vaatteita, jotka istuvat hyvin, ovat yks...

Katso lisätiedot

Menestyvä taksiyritys

Kohdeyritys on asiakaslähtöinen taksiyritys, joka palvelee sekä yksityis- että yritysasiakkaita kaikissa tilausajo- ja invakuljetuksissa.Sen ajoneuvokalusto on ajanmukaista ja sen oma työsuhteessa oleva henkilöstö ammattitaitoista ja sitoutunutta.Yrityksellä on merkittäviä sopimuksia useiden asiakkaiden kanssa, jotka ovat jatkuneet jo vuosia osoittaen asiakastyytyväisyyttä yhtiön palveluihin....

Katso lisätiedot

Harvinainen kokonaisuus, menestyvä kuljetusliike ja huoltokorjaamo pitkällä historialla

KuljetusliikeYhtiöllä on yli 60 vuoden historia tilaus- ja sopimusliikenteestä. Suurin osa liikevaihdosta tulee jo yli kymmenen vuotta kestäneistä sopimuskuljetuksista. Sopimukset jakautuvat eri tyyppisille kuljetustarpeille taaten näin jatkuvuuden erilaisissa häiriötilanteissa.Käytössä on nykyaikainen kuljetuskalusto, jota pystytään muokkaamaan asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Kalusto koostuu useista jakeluautoista, puoliperä- ja täysperävaunuyhdistelmistä. Kalustoon kuuluu mm. Euro6-luokan autoja. Hyväkunt...

Katso lisätiedot

Todellinen tilaisuus! Live Club Loimaa etsii uutta yrittäjää. Valmis paketti alan osaajalle.

Yrityksellä on käytössään toimitila (vuokrattu), jossa sillä on ravintolatilat yli 500 asiakkaalle. Toimitiloissa kaksi baaria, biljardisali, ravintolasali sekä tarvittavat sosiaali- ja wc-tilat sekä varastotilat.Tilat vuokrataan nykyisellään ja niissä oleva käyttöomaisuus sekä vaihto-omaisuus myydään erillisellä kaupalla....

Katso lisätiedot