Halutaan myydä
Raskaan kaluston erikoisliike

Kohdenumero FK62433
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Raskaan ajoneuvokaluston korjaus- ja huolto
Sijainti Etelä-Pohjanmaa
Henkilöluku 1
Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva yritys on erikoistunut maa- ja metsätalouskoneiden sekä muun raskaan kaluston huoltoihin ja korjauksiin sekä niiden varaosapalveluihin. Yritys tunnetaan laajalla alueella laadukkaista palveluistaan. Toiminta on ollut hyvin kannattavaa. Yrityksen varastossa ei ole ylimääräistä, mikä mahdollistaa jatkajalle sujuvan alkuunpääsyn ilman raskasta rahoitusta.

Yrityskaupan syynä on etsiä yritykselle jatkajaa. Yrityksen käytössä on erittäin siistit kahdessa eri vierekkäisessä rakennuksessa sijaitsevat lämmin- (korjaamo, toimisto ja varasto) ja kylmätilat (varasto). Rakennusten yhteispinta-ala on noin 620 k-m2, mutta niistä liikkeen käytössä noin puolet. Piha-alueet ovat siistit. Toimitilat sijaitsevat rauhallisella tontilla, mutta keskeisellä yritysalueella, jonne asiakkaiden on helppo tulla. Rakennukset ovat eri kiinteistöyhtiön ja jatkaja voi aloittaa tarvitsemissaan tiloissa joko vuokralla tai halutessaan lunastaa tilat itselleen. Tilat ovat kaukolämmön piirissä.

Erityisesti maansiirtokoneiden tuntemus on jatkajalle eduksi. Myyjä on valmis jatkamaan uuden yrittäjän tukena tarvittavan ajan, auttamaan uusien ja vanhojen edustusten hankinnassa ja toiminnan käynnistämisessä. Yritys on työllistänyt enimmillään 4 työntekijää. Kauppaan kuuluu korjaamon kalusto, työkalut ja laitteet, tarvike-/varaosavarasto ja myytävä konekalusto sopimuksen mukaan sekä laaja asiakaskortisto ja yrityksen nimi. Jatkajalla tai jatkajilla on mahdollisuus suunnata toimintaa omien erityisvahvuusalueidensa suuntaan.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Myytävänä monien palveluiden matkailualue

Hotelli- ja leirintäalue kokonaisuus käsittää lisäksi keilarata-alueen baareineen, kesäteatteri, erilaisiin tilaisuuksiin soveltuvat juhlatilat, joissa on järjestetty mm. konsertteja. Alueen läpi virtaa pieni joki, jossa korsusaunasta nauttivat ihmiset voivat pulahtaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös mittava automuseo sekä erilaisia historiallisia esineitä. Matkailualueella on myös vuokrattavana kuusi pienehköä mökkiä. Lähellä sijaitsevassa huoltorakennuksessa voi suorittaa päivittäiset askareet.Aluetta on vuosi...

Katso lisätiedot

Perheyritys, joka on erikoistunut ompelutuotteiden valmistukseen alihankkijana

Yritys tarjoaa tekstiilituotteiden (naisten ja lasten vaatteet, tyynyt, kasvonmaskit) valmistuspalveluja asiakkaille - näytetuotteen valmistamisesta lopputuotteen lähettämiseen vastaanottajalle. Yhtiöllä ei ole rekisteröityä tavaramerkkiä.  Yritys on löytänyt asemansa markkinoilla tarjoamalla keskisuurille asiakkaille laatua, nopeutta, tarkkuutta, joustavuutta, tuotantoa Euroopassa ja kykyä tilata keskisuuria/pieniä määriä, joita muut suuret yritykset tai pienet studiot eivät salli.  Asiakaskunta ei ole suu...

Katso lisätiedot

Myydään huippuluokan liimapuutehdas. Erikoispilarit, -aihiot ja -hirret. Yritys on merkittävästi vientipainotteinen.

Myydään huippuluokan liimapuutehdas. Vahvasti vientipainotteinen yritys.Tarjolla perheyrityksen pyörittämä tehdas, joka on erikoistunut kotimaisen männyn ja kuusen jalostukseen. Laatu, joustavuus ja perinne yhdistyvät tässä ainutlaatuisessa liimapuutehtaassa. Olipa kyse erikoispilareista, -aihioista tai mastoista purjelaivoille, tämä tehdas vastaa monenlaisiin tarpeisiin, taaten samalla korkean laadun ja kestävät tuotantoperiaatteet....

Katso lisätiedot

Alueellaan hyvin tunnettu pitkään toiminut puusepänliike etsii uutta omistajaa

Pitkään toiminut kasvava ja menestynyt puusepänliike Etelä-Suomessa etsii uutta omistajaa viemään liiketoimintaa seuraavalle tasolle. Yrityksellä on useita hyviä B2B-asiakkuuksia sekä lisäksi yritys palvelee tapauskohtaisesti myös yksityisiä kuluttajia. Yrityksen liiketoiminta kasvoi ja tuloskunto parani vuonna 2023 ja alkanut vuosi 2024 on myös lähtenyt nousujohteisesti käyntiin. Tuote- ja palveluvalikoima on kattava. Nopea palvelu, laadukkaat tuotteet ja palvelut sekä korkea osaaminen lisättynä korkeaan t...

Katso lisätiedot