Halutaan myydä
Kylpytynnyrien valmistustoiminta
Kohdenumero | FK63659 |
---|---|
Hintapyyntö | Neuvotellaan / Tee tarjous |
Toimiala | Puutavaran ja puutuotteiden valmistus |
Sijainti | Etelä-Pohjanmaa |
Henkilöluku | 1 |
Nykyisen yrittäjän eläköitymisen vuoksi myydään laadukkaan merkkituotteen valmistus joko liiketoimintakauppana tai osakekauppana. Nykyinen yrittäjä aloitti toiminnan maatalouden yhteydessä ja toiminta sopii sellaiseksi edelleenkin, vaikka toiminta on kasvanut merkittävästi. Tämä johtuu siitä, että tuotanto on kehittynyt ja osia voidaan valmistaa varastoon etukäteen. Sesonkiaikana voi keskittyä vain lopputuotteen kokoonpanoon.
Tuotteen brändi on hyvä ja tuotantoketju kunnossa. Yrittäjä opettaa kokoonpanon ja on alkuvaiheessa tukena. Toiminta on siirrettävissä toiselle paikkakunnalle muun toiminnan yhteyteen. Yrityksellä on myös toinen tuote, jolla jatkuvasti kasvava menekki. Myös sen myynnistä voidaan keskustella.
Kauppaan kuuluisi muotit, piirustukset, sopimukset, sähköposti ja nettisivut. Nettisivuilla on chat -ominaisuus, jonka kautta kyselyt tulevat nopeasti yrittäjälle. Tämä sopii sellaiselle, joka haluaa valmistaa laadukasta kotimaista merkkituotetta. Konekantaan kuuluu mm. panelihöylä Crama, vm. -96, 6 kutteria, erilaisia teriä ja vannesaha Centauro R 800.
Viesti lähetetty
Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat
Myydään Virossa toimivan yhtiön maantiekuljetusliiketoiminta ja yritysomaisuus
Yhtiön toiminta on kuljetus- ja logistiikkapalvelujen sekä lyhytaikaisten varastointipalvelujen tarjoaminen (tavarahotelli). Yhtiön vahvuuksia ovat pitkäaikainen ja korkea palvelukulttuuri ja joustavuus, mikä erottaa ne monista kuljetuspalvelun harjoittajista. Yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus erikoiskäsittelyä vaativien lasituotteiden kuljettamisesta. Yritys työllistää 5 kuljettajaa, joilla on pitkäaikainen alan kokemus ja joista yksi hoitaa myös logistiikka-kuljetuspäällikön tehtäviä. Kuljetusvälineet (r...
Katso lisätiedotSuunnittelupainotteinen järjestelmätoimittaja
Yritys tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita järjestelmäratkaisuja mukaan lukien suunnittelun, järjestelmätoimitukset kuin myös huollon. Toimitukset tapahtuvat pääosin avaimet käteen periaatteella.Huoltotoiminnassa varmistetaan käytössä olevien järjestelmien sekä laitteiden toimivuus ja turvallisuus. Modernisointiliiketoiminnassa tarjotaan ratkaisuja elinkaarensa loppupäässä oleville järjestelmille niin osapäivityksiä kuin täysmodernisointiratkaisuja....
Katso lisätiedotMaahantuontiyrityksen liiketoiminta, jolla on omia tuotemerkkejä sekä muita globaaleja tuotemerkkiedustuksia
Maahantuontiyritys, jolla on omia tuotemerkkejä sekä muita globaaleja tuotemerkkiedustuksia.Liiketoimintaa on harjoitettu jo useiden kymmenien vuosien ajan ja yhtiöllä sekä tuotemerkeillä on pitkän ajan kuluessa rakennettu vahva markkina-asema Suomessa.Asiakaskunta koostuu yritysasiakkaista ympäri Suomen ja oma organisaatio vastaa tuotemyynnistä maan laajuisesti. Kokonaisuuteen kuuluu myös verkkokauppa ja myyntiä on jonkin verran ulkomaillekin.Liiketoiminnan kilpailuetuja ovat:- omat tuotemerkit - laaja ja ...
Katso lisätiedotMenestyvä lounasravintola myynnissä Turun talousalueella hyvään hintaan
Turun talousalueella myytävänä toimiva laadukas moderni lounasravintola erinomaisella sijainnilla. Yritys toimii uudehkoissa vuokratiloissa.Yritys on keskittynyt lähinnä lounas- ja ruokaravintolaliiketoimintaan mutta tekee jonkin verran myös catering -palveluja yritysasiakkaille. Myös aamulla ja aamupäivällä palveluvalikoimissa on aamupalaa sekä kahvilapalvelut. Nykyinen toiminta mahdollistaa yrittäjälle kevyen työkuorman ja hyvän tulostason. Mikäli kuitenkin kiinnostusta on liiketoiminannan ja tuloksen ka...
Katso lisätiedot