Halutaan myydä
Huonekalumaalaamo

Tämä kohde on myyty tai poistettu myynnistä. Katso vastaavat kohteet myytävät yritykset sivulta.
Kohdenumero FK63368
Hintapyyntö 14 000
Toimiala Pintakäsittely
Sijainti Varsinais-Suomi
Huonekalumaalaamo Piironki on puualan tuotteiden kunnostus- ja pintakäsittelyverstas, joka on toiminut menestyksekkäästi alalla yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1998. Omistajan vaihdos tehtiin vuonna 2018 yrityksen perustajan siirtyessä eläkkeelle.

Palveluihin kuuluu mm. vanhojen ja uusien huonekalujen, kalusteovien ja väliovien maalaus- ja lakkaustyöt nykyaikaisesti teollisin menetelmin ruiskumaalaten. Suurin osa asiakastöistä koostuu Artek-, Aalto- ja muiden design kalusteiden kunnostuksesta. Huonekalumaalaamo Piironki on tuottoisa, tunnettu ja laajan asiakaskunnan vakiinnuttanut.

Myynnissä on koko yritystoiminta ja sen käytössä oleva omaisuus. Työtä on niin paljon kuin jaksaa tehdä ja ansiomahdollisuudet ovat hyvät. Poikkeuksellinen mahdollisuus kädentaitoiselle ja perustaidot maalauksesta omaavalle henkilölle, joka on harkinnut oman yrityksen perustamista.


Viesti lähetetty

Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Loistavalla paikalla Akaan Viialan keskustaliiketila 508,5 m2, toiminut ravintolana.

Kiinteistö Oy Viialan Torikulma Oy, osakkeet 9-4298, oikeuttavat 508,5 m2 toimitilan hallintaan....

Katso lisätiedot

Arvostettu perheystävällinen ravintola suuressa ostos- ja viihdekeskuksessa.

Viron suurin pannukakkuravintola, jonka pääkohderyhmä ovat lapsiperheet. Tärkeä osa liiketoimintamallia on erittäin ystävällinen ja perhekeskeinen palvelumalli. Ravintolan pinta-ala on ensimmäisessä kerroksessa 415 m2 ja toisessa kerroksessa noin 140 m2 eli yhteensä noin 650 m2. Vuokrasopimus on voimassa 7.11.2028 asti. 2023 valmistui ravintolan toisen kerroksen juhlasali ja kehitetään juhlapaketteja. Juhlasalin käyttöä on mahdollista lisätä merkittävästi, salia voidaan käyttää myös vakituisten vierailijoi...

Katso lisätiedot

Loistavalla paikalla sijaitseva kannattava ja velaton Hotelli-Ravintola Pyhäsalmi Oy eläköitymisen vuoksi

Yritys on tarjonnut laadukkaita majoitus- ja ravintolapalveluita vuodesta 1993 lähtien.Hotellissa on 34 hyvin varusteltua huonetta, kokoustilat 100:lle, kuntosali, 2 saunaa takkahuoneineen ja lisäksi oma vaatepesula.Hotellin yhteydessä olevista ruokaravintolasta ja pubista löytyy yhteensä 355 asiakaspaikkaa. Piha-alueella sijaitsevan esityslavan lisäksi yrityksellä on voimassa olevat anniskeluluvat 1200:lle asiakkaalle tapahtumien järjestämisien yhteydessä. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti suomalaisia liike- ...

Katso lisätiedot

Siivousliike, erikoissiivoukset

Yrityksen toiminta keskittyy erikoissiivouksiin, joissa sillä on merkittäviä kilpailuetuja.Markkina-alueena on lähtökohtaisesti koko Suomi.Yritys on erittäin kannattava ja sitä se on ollut koko sen toimintansa ajan....

Katso lisätiedot