Halutaan myydä
Myydään parturi-kampaamo sekä kauneushoitola huippusijainnilla 160m2
Kohdenumero | FK65168 |
---|---|
Hintapyyntö | Neuvotellaan / Tee tarjous |
Liikevaihto | 110 000 |
Toimiala | Parturi, kampaamo |
Sijainti | Uusimaa - Pääkaupunkiseutu |
Henkilöluku | 7 |
Olemassa olevan yrityksen ostaminen on yleensä riskittömämpää kuin kokonaan uuden yrityksen perustaminen. Noin puolet yrityksistä lopettaa ensimmäisen 3-5 vuoden aikana. Riskiä pienentää jo yrityksellä valmiiksi oleva asiakaskunta sekä käytännössä testattu liiketoimintasuunnitelma.
Tässä Erittäin hyvä mahdollisuus aloittaa/jatkaa yritäjyyttä jo valmiilla asiakaskunnalla ja brändillä.
Ei tarvitse vuosia kerryttää asiakkaita ja näkyvyyttä niinkuin uuden liikkeen avaamisessa.
Liikkeen vuokra on erittäin edullinen 1650€/ 160m2
Myynnissä kampaamo, sekä kauneushoitola toiminta. Toiminta tuottaa voittoa. Asiakas virta on tasaista ja asiakastyytyväisyys korkea.
Liike sijaitsee Helsingissä Pasilassa erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kokoajan kasvavalla alueella, jonka ympärille rakennetaan koko ajan uusia asuinalueita.
Vakiintuneen asiakaskunnan lisäksi yritykseen tulee jatkuvasti uutta asiakaskuntaa.
Yrityksen edestä menee raitiovaunu, busseja sekä juna asema on 6min kävelymatkan päässä. Liikkeen edessä myös autopaikka autoileville asiakkaille.
Yritys on toimut liiketilassa 10 vuotta. Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva, hyvin hoidetussa entisessä hitas taloyhtiössä.
Tilat on remontoitu vuonna 2021 joten tilat ovat kauniit ja modernit, sisustettu yksilöllisesti ja ajattomasti. Liiketila on täysin kalustettu ja visualinen ilme yhteneväinen nettisivujen ja mainonnan kanssa.
Tilassa toimii mm. Kampaajia, kosmetolgi ja kynsiteknikko, täyteainehoitaja. Tiloissa myös 2 wc:tä, sekä tilavat sosiaalitilat.
Tilassa pystyy työskentelemään jopa 16 henkilöä ja mukana tulee sistusarkkitehdin suunnitelma uuden tilan layout.
Hälytysjärjestelmä Verisure valmiiksi asennettuna.
Kauppaan kuuluu liiketoiminta, asiakasrekisteri, kalusteet, laitteet, sisustus, ajanvaraus järjestelmä,maksupäätteet, sosiaalinen media yms.
Eli liiketoiminta avaimet käteen periaatteella, jottei tarvitse nollasta lähteä kasvattamaan omaa asiakaskuntaa.
Liiketoiminta myydään ulkomaille muuton vuoksi, mutta uusi yrittäjä opastetaan alkuun sovittaessa ja minulla on mahdollisuus jäädä vuokrapenkille (1vuosi) varmistamaan omistajavaihdoksen onnistuminen ja asiakaskunnan pysyvyyden.
Tila soveltuu myös hyvin asiakas, -koulutus, -ja maahantuoja käyttöön.
Viesti lähetetty
Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat
Tunnettu ja menestyksekäs kaihdinalan myyntiyhtiö Kaihdin Sampo Oy Tampereella
Tunnetut tuotemerkit, myös suunnittelu ja asennus....
Katso lisätiedotMenestyksekäs pitkän historian omaava tekstiiliteollisuuden ja käsityöalan tarvikkeiden maahantuoja
Yritys on pitkään tuottoisasti toiminut, tekstiiliteollisuuden ja käsityöalan tarvikkeiden maahantuoja, joka omaa asiakkaiden luottamuksen ja arvostuksen. Yritys tarjoaa teollisuus- ja yritysasiakkailleen ammattilaiskäyttöön soveltuvia laadukkaita tekstiiliteollisuustuotteita ja -tarvikkeita sekä käsityöpuolelle laadukkaita käsityötarvikkeita. Yrityksellä on pitkän historiansa ansiosta hyvä tunnettavuus ja pitkäaikaiset asiakassuhteet sekä valmistajien edustukset.Nopea ammattimainen palvelu ja laadukkaat t...
Katso lisätiedotHyvässä kunnossa oleva ja kovaa tulosta tekevä valmistava yritys elektroniikka-alalla Länsi-Suomessa
Yli 25 vuotta B2B-puolella toiminut yritys jolla on vahva asema ja kova tulos. Hyvä mahdollisuus pyörittää palkatulla johdolla tai yrittäjänä itse....
Katso lisätiedotHyvin kannattava matkailu- ja majoitusalan yritys, jonka fokus on lyhytaikaisessa vuokrauksessa. Yritys sopii sijoituskohteeksi.
Hyvin varusteltujen lomakiinteistöjen lyhytaikaista vuokrausta. Suurin osa vuokraukseen ja vuokrattaviin kiinteistöihin kohdistuvista töistä teetetään paikallisilla alihankkijoilla. Kohde sopii myös sijoituskohteeksi tai majoituspalveluja tarjoavan suuremman yrityksen yhdeksi toimintahaaraksi. ...
Katso lisätiedot