Halutaan myydä
Klassikkolaukkujen valmistustoiminta

Kohdenumero FK65837
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Nahkatuotteiden valmistus
Sijainti Etelä-Pohjanmaa
Henkilöluku 1
Nyt myynnissä retrohenkisten laukujen valmistusliiketoiminta. Yritys valmistaa käsityönä Lapualla laadukkaita ja iloisia klassikkolaukkuja : jenkkikasseja, putkikasseja, reissukasseja ja reppuja, sekä samanhenkisiä pussukoita. Leenatta sai alkunsa, kun perinteikäs lapualainen yritys Patalaukku lopetti toimintansa keväällä 2017. Leenatta on jatkanut jenkkikassien ja putkikassien valmistusta, joita Patalaukku oli valmistanut Lapualla jo 50-luvulta lähtien. Uusia, Leenatan kehittämiä tuotteita ovat samanhenkinen reppu, pussukka, reissukassi ja kännykkäpussi.

Leenatan tuotteita on myynnissä omassa verkkokaupassa sekä
jälleenmyyjäverkoston kautta ympäri Suomen. Jälleenmyyjiin kuluu useita
museokauppoja ja muita kädentaitajien tuotteisiin erikoistuneita liikkeitä.
Lisäksi myyntiä ja näkyvyyttä on hankittu valikoiduissa tuotteiden henkeen
sopivissa myyntitapahtumissa.

Liiketoimintakauppaan sisältyy
• olemassa oleva materiaalivarasto
• valmistukseen tarvittavat koneet: 1-2 kpl teollisuusompelukoneita, meisti
ja siihen tarvittavat leikkuuterät, 2 kpl niittikoneita ja niihin runsaasti
erilaisia puristusleukoja, nauhaleikkuri sekä kankaiden leikkuualusta
• kassien kaavat ja valmistusohjeet sekä henkilökohtainen opastus kassien
valmistukseen
• yhteystiedot tavarantoimittajiin, jälleenmyyjiin ja muihin
yhteistyökumppaneihin
• niin sovittaessa yrityksen verkkosivut, verkkokauppa, sosiaalisen median tilit
Facebookissa ja Instagramissa sekä valokuva-arkisto.

Yritys toimii tällä hetkellä yrittäjän omassa pihapiirissä ilman omaa
kivijalkamyymälää. Toiminta vaatii noin 25m²:n tilan. Kassit valmistetaan
kestävästä polyesterkankaasta ja kahvoihin ja tehosteisiin käytetään
keinonahkaa. Joitakin kasseja on valmistettu myös aidosta nahasta. Lisäksi
asiakkaille on valmistettu erilaisia tilaustuotteita, kuten kassien erikoiskokoja ja
malleja sekä suojahuppuja ja muita säilyttimiä. Kasseille on mahdollista hakea ja saada avainlipputunnus. Toiminta sopii ompelualan yrittäjälle, verhoilijalle, suutarille tai muulle käsityöalan yrittäjälle. Nykyinen yrittäjä on työllistynyt pelkästään näillä tuotteilla.

Yrityksestä on luovuttava terveydellisistä syistä.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Myydään pääkaupunkiseudulla toimivan taksiliikenteen liiketoiminta

Yritys on erikoistunut esteettömiin kuljetuksiin ja yrityksen kautta hoituvat kaikki erityisjärjestelyjä vaativat kuljetukset. Palveluun kuuluu myös erityislasten koulukuljetukset.Yhtiö on tämän vuoden alusta alkaen terävöittänyt toimintaansa keskittymällä ydinliiketoimintaansa, joka on esteettömät kuljetukset. Tällä on ollut merkittävä vaikutus yrityksen kannattavuuteen. Yhtiö työllistää yhteensä n. 20 henkilöä, joista kaksi toimistossa ja yksi kuljetuksista vastaava esimies. Kuljettajat ovat suomenkielent...

Katso lisätiedot

Menestyvä pitkän toimintahistorian omaava kuljetusliike pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla toimiva asiakkaiden keskuudessa tunnettu ja luotettu kuljetusliike, jolla useita merkittäviä asiakkaita.Yrityksellä on ajanmukainen kalusto sekä osaava ja sitoutunut henkilöstö. Yritys tuottaa asiakkailleen pääasiassa sopimuspohjaisia palveluja ja on saavuttanut hyvän aseman asiakkaittensa silmissä.Sopimukset ovat monipuolisia ja pitkäaikaisia. Pitkä ja menestyksekäs historia antaa yritykselle uskottavuutta ja kilpailuetua nykyisessä markkinatilanteessa ja sillä on aitoa potentiaalia hal...

Katso lisätiedot

Ruostumattomasta teräksestä valmistetut säiliöt

Yritys valmistaa ruostumattomasta teräksestä valmistettuja säiliöitä ja laitteita pääasiassa räätälöityinä tuotteina. Asiakasryhmiin kuuluu teollisuus, kemian- ja lääketeollisuus sekä juoma- ja elintarviketeollisuus....

Katso lisätiedot

Menestyvä ammattipuutarhatarvikkeiden maahantuonti- ja myyntiyritys etsii uutta omistajaa

Myytävänä pitkään toiminut laadukkaiden ammattipuutarhatarvikkeiden maahantuontiin ja myyntiin keskittynyt yritys. Yrityksen pitkän historian johdosta asiakaskunta on laaja ja yritys onkin omassa asiakassegmentissään varsin tunnettu toimija koko Suomen alueella.Yrityksellä on hyvät päämiehet ja tätä kautta laaja, kattava ja laadukas tuotevalikoima oman erikoisalansa tuotteita. Myynti perustuu projektimyyntiin, kivijalkamyymälään sekä verkkokauppamyyntiin. Nämä tukevat hyvin toisiaan ja takaavat parhaan asia...

Katso lisätiedot