Halutaan myydä
Suolahuone, 2 kpl, yhdessä tai erikseen

Kohdenumero FK54701
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Muu palvelualan yritys
Sijainti Etelä-Suomi
Suolahuonehoito on kasvattamassa suosiotaan täydentävänä hoitomuotona lääketieteen rinnalla. Yhä useampi lääkäri ohjaa asiakkaansa suolahuonehoitoon saamaan lisäapua hengitystie- tai ihosairauksiin. Suolahuonehoito on tunnettu myös urheilijoiden ja äänenkäytönammattilasiten keskuudessa. Tällä hetkellä Suomessa löytyy jokunen suolahuonehoitola, mutta pääsääntöisesti suolahuoneet ovat jonkin hoitolan, liikuntakeskuksen, kylpylän tai hotellin yhteydessä. Maailmalla suolahuoneita löytyy myös sairaaloista.

Salt and Champagne -konsepti on syntynyt 2019 keväällä, ensimmäinen (ja tällä hetkellä ainoa) avasi ovensa elokuussa 2019 Helsingin ydinkeskustassa. Muutto on edessä uusiin tiloihin, siksi kaksi huonetta on myytävänä. Huoneet myydään joko kokonaan uudelle yrittäjälle, joka rakentaa oman konseptinsa, tai sitten franchising -yrittäjälle, joka saisi valmiin konseptin ja taustatuen yrittäjyydelleen. Salt and Champagne voi toimia toisen yrityksen, kuten hoitola, sisällä. Salt and Champagnen brändi luo ylellisen, tyylikkään ja palvelevan kuvan perinteiseen hoitomuotoon.

Myynnissä on nyt 2 eri kokoista kotimaista suolahuonetta Salt and Champagne -konseptilla tai ilman. Huoneet ovat kahdelle ja neljälle hengelle, ne myydään myös erikseen. 2 hengen huone ei ole ollut suolahuonekäytössä, joten sen generaattori on täysin käyttämätön. Isomman huoneen generaattoria on käytetty alle 15 kertaa.

Pienemmän huoneen ostohinta oli 9.920,00€ käyttökuntoon saatettuna, suuremman 12.400,00€. Hinnat sisältävät alv 24%. Myydään tarjousten perusteella.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Arvometallien ja arvotuotteiden kaupankäynnin verkkopohjainen palveluntarjoaja

Yhtiö myy, ostaa ja jalostaa erilaisia arvometallituotteita. Tarjonta kattaa jalometallialan laajan palvelukokonaisuuden.Liiketoimintaa harjoitetaan erilaisia palvelukonsepteja sekä digitaalisia ratkaisuja laaja-alaisesti hyödyntäen. Liiketoimintamalli on kustannustehokas, digitaaliseen konseptiin perustuva ja pitkälle automatisoitu.Asiakkaita ovat pääosin kuluttajat, mutta myös kuolinpesät sekä yritykset.Yhtiö markkinoi päämäärätietoisesti sekä juuri oikeissa markkinakanavissa ja sovelletut markkinointikäy...

Katso lisätiedot

Pääkaupunkiseudulla toimiva ajoneuvojen monimerkkikorjaamo

Yritys on pääkaupunkiseudulla toimiva täyden palvelun autohuolto ja autokorjaamo, joka hoitaa ammat­titaidolla kaikki auton huollot ja korjaukset iästä tai merkistä riippumatta. Yritys on valmiina palvelemaan asiakkaitaan kaikissa ajoneuvoon liittyvissä ongelmissa. Se tekee asian­tuntevasti esimerkiksi määräaikais- ja vuosihuollot, katsastus­tarkastukset ja -käynnit, pakokaasu­mittaukset sekä lohko­lämmittimien asennukset. Yritys hoitaa myös kaikenlaiset auto­sähköön liittyvät työt, joita ovat esimerkiksi ...

Katso lisätiedot

Neste-huoltoasema "Pirttilinna" omalla ja upealla 600 m2:n rakennuksella 8-tien varressa

Hyväkuntoinen Neste-huoltoasema hyvällä paikalla vilkkaasti liikennöidyn 8-tien varressa. Lounasravintola, pikaruokaravintola, Veikkaus ja matkahuolto sekä huoltamotoiminta. Hyvät liiketoiminnan kehittämismahdollisuudet paikallisen kilpailutilanteen johdosta. ...

Katso lisätiedot

Vähittäiskauppayritys, joka myy tunnetun vaatebrändin vaatteita kansainvälisellä franchising-sopimuksella.

Yrityksellä on 4 myymälää suurissa kauppakeskuksissa Virossa ja Latviassa.Franchising -malli on ainutlaatuinen. Franchising -saajan ei tarvitse ostaa tuotteita ennen myyntiä, hänen ei tarvitse valita tuotteita, ei tarvitse hinnoitella tuotteita. Kansainvälinen franchising -antaja järjestää tuotteiden oston, toimituksen, hinnoittelun, alennukset jne. Operaattori maksaa tuotteet viikoittain edellisellä viikolla tosiasiallisesti myytyjen tuotteiden mukaan (myymättömiä tuotteita ei tarvitse ostaa pois, ne palau...

Katso lisätiedot