Halutaan myydä
Osakeyhtiö jolla Taksiliikennelupa perustettu 2019
Kohdenumero | FK70655 |
---|---|
Hintapyyntö | 3 500 |
Liikevaihto | Ei toiminnassa |
Toimiala | Kuljetusliikkeet, taksit |
Maakunta tai alue | Uusimaa - Pääkaupunkiseutu |
Osakeyhtiö perustettu 2019, Taksiliikennelupa mutta ei toiminnassa eikä ole ollut toiminnassa. Liikennöintilupa voimassa koko maassa paitsi Ahvenanmaalla. Pankkitili Holvissa. Ei Alv- eikä EPR-Rekistereissä. Verottajan kirjallisella päätöksellä merkitään rekistereihin heti kun liiketoiminta alkaa. Hinta 4.500€ mikäli Liikenteestä vastaava henkilö jää kahdeksi kuukaudeksi (tai pidemmäksi ajaksi mutta väliaikaisesti) ylimenokaudeksi neuvomaan ja kouluttamaan että omistajanvaihdos sujuisi mahdollisimman hyvin ja lakeja noudattaen. Nyt olisi hyvä aika aloittaa toiminta uudella velattomalla yhtiöllä! Esimerkiksi sinulle jolla jo on taksikuljettajan ajolupa mutta ei vielä valmiudet liikenneluvan haltijaksi/liikenteestä vastaavaksi henkilöksi, toimi ja aja omassa osakeyhtiössä työntekijänä ensiksi ja suorita samalla vaadittavat kurssit ja kokeet. Yhtiö ostaa esim osamaksulla arvonlisäverollisen auton ja saa arvonlisäveron palautuksina saman verran tai enemmän kuin mitä maksoit yhytiön osakkeista! Saat ylimenokaudella kaiken tuen, opastuksen ja tarvittaessa opetuksen minkä tarvitset! Muistakin lainmukaisista kaupan muodoista voidaan myös neuvotella!
Jaa ilmoitus
Viesti lähetetty