Halutaan myydä
Kansainvälinen kiinteistönvälitystoimisto Etelä-Suomesta

Kohdenumero FK53504
Hintapyyntö 100 000
Liikevaihto 150 000-200 000
Toimiala Kiinteistövälitys ja -vuokraus
Sijainti Etelä-Suomi
Henkilöluku 2
Osittain ulkomaalaisiin asiakkaisiin erikoistunut kiinteistönvälitystoimisto, joka on yksi tunnetuimista segmentissään toimivista yrityksistä. Palvelemme niin paikallisia, kuin ulkomaalaisia kiinteistöjen ostajia ja myyjiä.

Liiketoiminta on jatkunut stabiilisti yli 9 vuotta, tänä aikana on muodostunut vakaa asiakasvirta ja tällä hetkellä asiakasverkosto koostuu yli 2000 asiakkaan yhteyksistä. Yksi ensimmäisistä alun perin markkinoilla tulleista ja nykyään olevista yrityksistä omalla erikoistumisosa-alueellaan kiinteistönvälityksessä.

Kauppa sisältää suomalaisen osakeyhtiön omistusoikeuden, 100 %:n osakekannan, liiketoiminnan, brändin ja käytössä olevan konseptin. Noin 60 % yrityksen asiakkaista on ulkomaalaisia ja n. 40 % suomalaisia sekä muista Euroopan maista.

Sijainnillisesti päämarkkina-alue on pääkaupunkiseudulla, etelä sekä itä- Suomessa.

Valmis, toimiva ja tuottava yritys, rajattomat kehitysmahdollisuudet!

Loistava vaihtoehto jo alalla toimivalle tekijälle/ yritykselle markkinaosuuden tai segmentin laajentamiseen, alasta kiinnostuneelle valmiin brändin sekä konseptin jatkamiseen ja edelleen kehittämiseen.

Erikoistumisosa-alueet:

1. Asuinkiinteistöjen välitys, myynti- ja vuokraus:
- omakotitalot, mökit, kesäasunnot
- rivi- ja kerrostalo-osakkeet
- tontit

2. Liikehuoneistojen välitys, myynti- ja vuokraus

3. tuotto- ja sijoituskohteiden myynti ja välitys

4. Kiinteistöjen huolto ja ylläpito

5. Yksittäisen rakennusprojektin kontrollointi ja koordinointi

6. kiinteistökauppojen toteutus alusta loppuun

7. Mainospalveluiden myynti

Kauppaan sisältyy myös:

- yksi tunnetuimista web-kiinteistöportaaleista, jonka kautta myydään ja markkinoidaan suomalaisia kiinteistökohteita ulkomaalaiselle asiakaskunnalla (TOP-kärkisijat hakukoneissa tärkeimmillä hakusanoilla)

- Ko.sivusto toimii myös samanaikaisesti itsenäisenä tulonlähteenä yritykselle ja lisäksi se myy asiakkailleen maksullisia web-pohjaisia mainontapalveluita

- tyylikkäät ja modernit yrityksen web-sivustot suomeksi ja muilla kielillä

- asiakasrekisteri yhteystietoineen

- nykyiset voimassa olevat toimeksiannot asiakkaiden kanssa

- yrityksen puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet

- valmiit järjestelmät, tilit ja kanavat kohdemarkkinointiin Suomessa ja ulkomailla

- AVI-rekisteröinti, tarvittaessa vastaava hoitaja, LKV-tutkinto, yrityksen pankkitilit, vastuuvakuutus jne.

Taloudellinen tilanne

- Vuotuinen liikevaihto on 150 000-200 000 euroa

- Vuotuinen nettotulos 50 000–100 000 euroa

- Yhden kaupan keskimääräinen tuotto – ka. 5000 euroa

- 25-30 toteutunutta kauppaa vuositasolla

- Puhdas yritys, ei lainoja tai velkoja

- Asiakasrekisterissä on yli 2000 valmista asiakasta

- Tunnettu brändi, jolla on hyvä maine ja asiakasluottamus

- Perhetaustainen yritys, jonka liiketoiminta on tällä kahden henkilön työpanoksen varassa

- Vakaa liiketoiminta ja stabiili tulovirta

Myyjä on valmis tarjoamaan tarvittaessa täyden tuen/ perehdytyksen uudelle omistajalle.

Toiminta voidaan keskittää joko pääkaupunkiseudulle tai muualle Etelä-Suomeen.

Yhtiö myydään terveydentilaan liittyvistä syistä.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Yritys, joka tarjoaa palkanlaskutuspalveluita freelancerien ja yritysten välillä

Yhtiön toimialana on palkanlaskentapalveluiden tarjoaminen yrityksille ja yksityishenkilöille.Tärkeimmät palvelut ovat urakoitsijana toimivien yksityishenkilöiden palkkalaskujen jättäminen yrityksille tai valtion laitoksille, työvoimaverojen maksaminen saaduista laskuista sekä palkkion maksaminen työn tekijälle.Palvelu tarjotaan erityisesti kehitetyssä online-ympäristössä. Toiminta perustuu Viron lainsäädäntöön.Yrityksellä on 5 työntekijää, jotka hoitavat perustehtäviä. Joku omistajista hoitaa päivittäisen ...

Katso lisätiedot

Kasvava ja perinteikäs ICT-alan yritys Pohjanmaalla

Internet-, tuki- ylläpitopalveluita tarjoava yritys, jolla on myös laite- ja ohjelmistomyyntiä....

Katso lisätiedot

Kuormaus & Kuljetus Juvonen Oyn arvokas upea kiinteistö isolla tontilla ja hyvät laadukkaat työkoneet Hämeenkyrössä hyvien yhteyksien varrelta!

Varsinainen liiketoiminta on loppunut jokin aika sitten, mutta kalusto ja halli on jäänyt firmalle. Nyt nämä tarjotaan mahdollisuutena uudelle yrittäjälle. Soveltuu upeasti monenlaiseen käyttöön. Halli on läpiajettava isoin ovin ja rasvamontulla. Kalusto soveltuu maansiirtoon ja vaikkapa auraustöihin....

Katso lisätiedot

Menestyvä yritys, jonka päätoimiala on kevytmetallirakenteiden projektikohtainen tuotanto ja asennus

Metallikaitoja, portaita, porraskaiteita, metalliaitoja yms. valmistuksessa yritys tarjoaa asiakkailleen ammattitaitoisen konsultointipalvelun, oikean kokonaisen projektiratkaisun sekä tarvittaessa kuljetuksen ja asennuksen. Pääasiakkaita ovat rakennusyritykset sekä jälleenrakennusyritykset, joille yritys teettää metallitöitä alihankintana. Yli 20 toimintavuoden aikana on Viron markkinoiden lisäksi tehty yksityisiä tilauksia ja välitetty valmiita tuotteita Slovakiassa, Saksassa, Norjassa, Turkissa, Ruotsis...

Katso lisätiedot