Takaisin

YLE: Yrityskaupat jälleen kasvussa: koronakevät havahdutti monet miettimään elämäntyön tulevaisuutta


YLE: Yrityskaupat jälleen kasvussa: Koronakevät havahdutti monet miettimään elämäntyön tulevaisuutta 

Finnveran Heinilä: Yritysjärjestelyjen vilkastuminen on tärkeää yritysten kasvun ja työpaikkojen säilymisen kannalta.
Koronakriisi on pakottanut tai herättänyt myös yhä useamman yrityksen miettimään tulevaisuutta. Monella esimerkiksi se ennen vieras ajatus, eli elämäntyön myyminen, on alkanut itää. Toisaalta moni on saattanut hoksata, että tarvitsee lisää tukijalkoja kriisistä selviämiseen ja toiminnan kasvattamiseen.

– On nähty sekä paluuta niihin aikaisempiin kauppohin, joissa otettiin vähän pitempi harkinta-aika, mutta myös uusia hankkeita on käynnistynyt. Kun näkyy tietyillä toimialoilla taas valoa tunnelin päässä, niin ostajat ovat rohkaistuneet lähtemään liikkeelle, kertoo Heinilä.