Takaisin

Jokainen yrityskauppa on ainutlaatuinen


Joskus sanotaan, että yritys on yrittäjän lapsi. Vertaus ei ole täydellinen, mutta jotain samankaltaista yrittäjyydessä ja yrittäjyyden elinkaaressa ja vanhemmuudessa on.

Yrittäjyys, yrittäjäksi ryhtyminen on iso askel. Niin on myös vanhemmuus. Molemmissa on ensin toive ja tahto, joka voi toteutua eri tavoin. Kun toive muuttuu todeksi, se muuttaa elämäsi pysyvästi.

Seuraavaksi tarvitaan rakkautta, aikaa ja huolenpitoa. Niiden myötä tapahtuu kehitystä ja kasvua, harvoin ilman ongelmia ja haasteita. Yhtä paljon mukana on iloa ja onnistumisia.

Ja jossain vaiheessa on aika päästä irti, antaa aikaansaannoksesi jatkaa elämäänsä itsenäisenä ja uusien kumppanien kera. Jos lapsia on useampi, ymmärtää elinkaaren vaihteet helpommin ja hoivaankin syntyy rutiinia, mutta luopuminen on aina yhtä iso asia.

Tarvitaan suurta ja pientä

Kuten lapset, jokainen yritys ja yrittäjä ovat yksilöitä. Usein eri asioiden, myös yrittäjyyden edistämisessä pyritään löytämään keinoja, jotka herättäisivät massat huomaamaan ja toimimaan. Tämä tavoite on ollut mukana myös omistajanvaihdosten edistämisessä. Omistajanvaihdos koskettelee lähivuosina noin 50 000 yrittäjää, joten vaikuttavia toimia tarvitaan.

Uusyrityskeskus-palvelun ytimessä on ihmisen henkilökohtainen palvelu. Yritysneuvoja käy yrittäjyyttä suunnittelevan kanssa läpi juuri hänen yritysideaansa ja yrittäjyyttä juuri hänen tilanteessaan. Tietoa voimme jakaa massoille ja valmentaa voimme ryhmiä, mutta kuten asiakastyytyväisyyskyselymme avoin palaute kertoo, korvaamatonta on henkilökohtainen neuvonta.

Kyse on ihmisistä

Alkavan yrittäjän palvelut eivät ole yritysten, vaan ihmisten palvelua. Väitän, että sama koskee myös omistajanvaihdoksia. Tietoja ja herättelyä voimme tehdä joukolle yrityksiä, mutta tietoisuuden muuttaminen yrityskaupaksi vaatii luopuvan yrittäjän palvelua ihmisenä.

Yrittäjäksi ryhtyminen tai yrityksestä luopuminen vaikuttaa ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti. Tarvitaan myyjä ja ostaja, jotka löytävät toisensa. Tarvitaan myyjä ja ostaja, joilla on rohkeutta muuttaa elämäänsä.

Yrityskaupat syntyvät yksi kerrallaan. Jokainen niistä on tärkeä ja ainutlaatuinen.

 
Susanna Kallama

toimitusjohtaja, Suomen Uusyrityskeskukset ry


Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.