Halutaan myydä
Niskavuoren Portti etsii jatkajaa

Kohdenumero FK69320
Hintapyyntö Neuvotellaan / Tee tarjous
Toimiala Ravintolat, kahvilat
Maakunta tai alue Etelä-Savo / Savonlinna
Vuonna 2011 perustettu yritys Niskavuoren Portti Oy etsii jatkajaa kannattavalle liiketoiminnalle. Yritys sijaitsee vilkkaalla liikennepaikalla Haapakalliossa, noin kymmenen kilometriä Savonlinnan keskustasta. Toimitilat ovat vuokrakiinteistössä isolla tontilla, jossa on riittävästi parkkitilaa isoimmillekin autoille. Kahvila- ravintolassa on asiakaspaikkoja 74 sisällä ja 16 terassilla.

Niskavuoren Portti on lounaskahvila, josta saa myös listaruokia ja hampurilaisia. Kiinteistössä on myös elintarvikekioski, veikkauspiste, kaasunmyynti, oluen ja siiderin myynti ja anniskeluoikeudet.

Yritys on löytänyt oman paikkansa alueen asukkaiden sekä turistien keskuudessa. Tämä on taannut vakiintuneen ja tasaisen asiakasvirran ympäri vuoden.

Toimintaa on mahdollisuus kehittää esim. iltaohjelmaa kehittämällä ja keskittymällä aktiivisempaan markkinointiin. Alueella ei ole vastaavanlaista kilpailua.

Omistaja luopuu liiketoiminnasta terveydellisistä syistä. Nykyinen yrittäjä on tarpeen mukaan valmis uuden yrittäjän perehdyttämiseen. Yritys myydään liiketoimintakauppana.




Lisätiedot ja yhteydenotot:

Yritysvalmentaja Pekka Turunen,

[email protected] / puh. +358 41 311 7309
Myyjä on saanut neuvontaa yrityksen myyntiin oman alueensa Uusyrityskeskuksesta


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.




Katso myös nämä myytävät yritykset Suomen suurimmalta yritysvälittäjältä - Suomen Yrityskaupat

Teollisuusautomaatiojärjestelmien suunnittelua ja asennusta harjoittava yritys

Yritys harjoittaa teollisten prosessien automatisointia pääasiassa juomateollisuudelle Virossa ja naapurimaissa. Yritys tarjoaa kokonaisratkaisuja asiakkaiden toiveiden mukaan ja myy automaatiolaitteita edustaen useita eurooppalaisia ​​yrityksiä. Yrityksellä on erittäin hyvä maine elintarviketeollisuuden automaatiossa ja erittäin hyvät laajentumismahdollisuudet lisätyövoiman palkkaamiseen....

Katso lisätiedot

Myynnissä korkealaatuisia liimalevyjä ja hiottuja tuotteita kansainvälisille asiakkaille valmistava yhtiö

Myynnissä yritys, joka valmistaa korkealaatuisia liimalevyjä ja hiottuja tuotteita kansainvälisille asiakkaille Euroopassa. Yritys on voimakkaassa ja kannattavassa kasvussa, ja se on vakiinnuttanut asemansa alan luotettavana toimittajana.Yrityksen arvioitu liikevaihto kuluvalle vuodelle on yli 1 miljoonaa euroa, ja oikaistu käyttökate on 190.000 euroa. Liiketoiminnan jatkuvan kasvun lisäksi kannattavuutta voidaan parantaa entisestään, mikäli hallitila, joka tällä hetkellä on vuokralla omistajalta, myydään e...

Katso lisätiedot

Menestyvä akku- ja autolasiliiketoiminta etsii uutta omistajaa

Yritys on toiminut useiden vuosikymmenien ajan tarjoten asiakkailleen kokonaisvaltaista palvelua auton akkujen ja tuulilasien korjauksien parissa.Akkualan erikoisliikkeenä yrityksestä löytyy kattava valikoima akkuja eri käyttötarkoituksiin. Lisäksi yritys on sertifioitu Pilkington lasiliike, joten tuulilasin vaihdot ja korjaukset onnistuvat varmalla ammattitaidolla. ...

Katso lisätiedot

Vierasvenesatama palveluineen myytävänä Turun saaristossa!

Vuosikymmeniä veneilijöitä ja matkailijoita Turun Saaristossa Kustavissa palvellut Vuosnaisten Meriaseman liiketoiminta myynnissä (www.vuosnaistenmeriasema.com). Liiketoiminta on ollut hyvässä kasvussa viimeiset vuodet ja Vuosnaisten Meriasema ja sen toimintaa onkin palkittu viime vuosina eri organisaatioiden tahoilta. Mainetta ovat niittäneet erityisesti laadukas, kaloistaan tunnettu saaristolaispöytä sekä runsaat ja maukkaat burgeriannokset. Liiketoimintakauppaan kuuluvat kunnan vuokratontilla (maa-alue n...

Katso lisätiedot