Halutaan myydä
Etsitään yrittäjäosakasta uuteen lasten aktiviteettitoimintaan

Hintapyyntö 10 000
Toimiala Muu palvelualan yritys
Sijainti Koko Suomi
Henkilöluku 2
Etsin reipasta ja vaivojaan säästelemätöntä yrittäjäosakasta (40%) lasten innovatiiviseen aktiviteettiyritykseen. Tällaista toimintaa ei Suomessa aiemmin ole ollut, mutta maailmalla on, ja havaittu lapsiperheiden keskuudessa erittäin suosituksi. Liiketoimintakonseptia on jo tänä vuonna testattu, mutta ydintoiminta on starttivaiheessa, ja todellinen aloitusajankohta ensimmäiselle vakituiselle toimipisteelle on toukokuun loppupuolella Pirkanmaalla. Tarvitsen liikekumppanin, joka valmistelee kanssani konseptin ja on aikaa lähteä buustamaan yritystä heti kohti laajentumista. Pienen pääomasijoituksen lisäksi voit tarjota omaa ammattitaitoasi liiketoiminnan kehittämisessä ja markkinoinnissa, ja olet toivottavasti kasvu- ja digimarkkinoninnin asiantuntija, tai ainakin vahvasti sen tunteva. Tästä toiminnasta kehitetään koko Suomessa toimiva ketju, ja mahdollisesti jalostetaan se franchising -toiminnaksi pikimmiten.Kasvupotentiaali on valtava. Itse olen toiminut yrittäjänä reilut 20 vuotta eri toimialoilla, ja jälleen valmiina iskemään 'sormet saveen' huikean hauskan toiminnan ympärille.


Viesti lähetetty

Kysy lisätietoja kohteesta

Jos olet kiinnostunut tästä kohteesta saat siitä lisätietoja jättämällä yhteystietosi tähän. Kaikki tiedot ovat pakollisia.